Allegra Lab Helsinki esittäytyy: Vilma Hyttinen

11/04/2023

Allegra Lab Helsingin kevään 2023 tiedeviestinnän harjoittelija Vilma Hyttinen on helposti uudesta innostuva sosiologian maisteriopiskelija Tampereen yliopistolta. Vilma on alun perin kotoisin Pohjois-Savosta Siilinjärveltä, mutta hyvin tamperelaistuneena taitaa jo tampereen murteen (kuulemma vahingossa).  

Yhteiskuntatieteiden pariin Vilman ajoi alun perin kiinnostus ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistämiseen. Näistä hän kiinnostui lukiossa vaihto-oppilasvuoden jälkeen, kun hän Japanista palattuaan alkoi jäsentämään kokemustaan ja toimimaan vapaaehtoisena vaihto-oppilasjärjestössä. Opinnot ovat tuntuneet Vilmasta merkitykselliseltä ja luonnolliselta osalta elämää, koska niissä on saanut käsitellä itselle tärkeitä ja ajankohtaisia asioita uusista näkökulmista. Opinnoissaan hän on hyödyntänyt isänsä vinkkiä siitä, että kannattaa käydä kaikilla kursseilla, jotka alasta riippumatta vaikuttavat kiinnostavilta. Opintopisteitä onkin kertynyt sukupuolentutkimuksesta, politiikan tutkimuksesta ja viestinnästä, mutta eniten hajanaisista, inspiroivista kursseista. Myös vapaaehtoistyöt jatkuivat opiskelijajärjestöissä useissa eri pesteissä, joista mieleenpainuvin oli ainejärjestön liikuntavastaavana toimiminen. 

Vilmalle tärkeintä opinnoissa onkin ollut lupa seikkailla, haahuilla ja miettiä, mistä kaikesta sitä voisikaan vielä kiinnostua. Tämän innostuksen eteenpäin jakaminen on lisännyt kiinnostusta tiedeviestintään: miten paljon meillä onkaan tietoa näistä asioista, joita ihmiset pohtivat jokapäiväisessä elämässään! Tieteen ja tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen on tuntunut Vilmasta merkitykselliseltä ja omien arvojen mukaiselta työltä. 

Allegra Lab Helsingillä Vilma toimii Tutkitusti-hankkeen parissa ylläpitäen Tutkitusti:n sosiaalisen median tilejä sekä pysymällä kärryillä siitä, mitä yhteiskunnassa ja tiedeviestinnässä tapahtuu. Hän on ollut erityisen innoissaan somekanavien visuaalisen ilmeen kehittämisestä sekä sen pohtimisesta, miten huumoria voisi hyödyntää tiedeviestinnässä. Tiedeviestintä on tarjonnut Vilmalle mahdollisuuden yhdistää sosiologian opintojen tarjoamaa ymmärrystä yhteiskunnallisista ilmiöistä myös luovuuden käyttöön. Hänestä on ollut hauska huomata, että lapsuudessa aloitetusta taideharrastuksesta ja viime vuosien kiinnostuksesta digitaaliseen taiteeseen on ollut hyötyä. Allegra Labissa Vilma arvostaakin luottamusta harjoittelijoihin ja vapaita käsiä saada toteuttaa omia ideoita. Hänelle on alusta asti tullut olo, että hänen osaamisestaan ollaan kiinnostuneita ja häntä arvostetaan, mikä on kannustanut paljon. 

Tänä keväänä Vilma työstää loppuun pro gradu -tutkielmaansa huumorin herättämistä epämukavista tunteista ja nauttii viimeisistä hetkistä opiskelijayhteisön jäsenenä. Hän odottaa innolla myös valmistumisen jälkeistä elämänvaihetta, koska sekä harjoittelukokemus että opintojen aikaiset osa-aikatyöt globaali- ja tiedekasvatuksen parissa ovat vahvistaneet luottamusta omaan osaamiseen sekä siihen, että hän on menossa koko ajan kohti entistä enemmän omannäköistä elämää. 

Lyhyesti 

Mitä teet vapaa-ajallasi? 

Liikun, taiteilen ja keksin uusia harrastuksia ja projekteja. 

Mikä saa sinut innostumaan? 

Uudet jutut ja yhdessä hassuttelu. Nautin myös paljon kaikesta kauniista ja esteettisestä. 

Kerro jokin kulttuurivinkki? 

IT-girls-taidekollektiivi, joka koostuu meemitaiteilijoista ja mm. järjestää taidenäyttelyitä!